Life Of Sane – Miksi ihmiset eivät osaa kävellä?

Etenkin näin Tampereella tulee välillä käveltyä paljonkin keskustassa, ja Tampereen ollessa jatkuvien muutostöiden kohteena kävelykadut ovat usein kapeita ja ruuhkaisia. Tähän liittyen tekeekin mieli viimein kirjoittaa aiheesta, joka on pitkään mietityttänyt ja suorastaan ketuttanut suunnattomasti – kävelijät.

Rattiraivo ja pyöräraivo ovat varmaan tuttuja juttuja, mutta itselle suurimpana on tullut viime vuosien aikana jalankulku”raivo”. En suoraan tuittuile kellekään, mutta kiroan pääni sisällä suuren osan kanssakulkijoista alimpaan helvettiin palamaan, sillä heillä ei tunnu olevan mitään järkeä päässä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomessahan on lähtökohtaisesti oikeanpuoleinen liikenne, joten sen pitäisi päteä myös jalankulkijoissa, eikö totta? No, iso osa jopa noudattaa tätä sääntöä kävellessään, mutta ei tarvita kuin muutama uuvatti, niin johan on kapeat kadut sekaisin ja liikenne hidasta. Jengi kävelee vasemmalla puolella tietä ja pakottaa muut pysähtymään tai väistämään. Isompi porukka kävelee neljä rinnakkain, ja läpi ei pääse vastaantulijat eivätkä takaatulevatkaan. Parastahan tässä on tietenkin se, että nämä neljän porukat kävelevät yleensä kuin heillä olisi muutama kilo perunoita housuissaan, ja vauhti on kuin limansa myyneellä etanalla, joka laitetaan ylämäkeen kulkemaan. Tämän lisäksi toki tulevat mummot, jotka kävelevät hitaasti keskellä tietä ja onnistuvat jotenkin yksinään viemään kadulta kolmen tai neljän hengen levyisen tilan. Ja aina kun haet ohitusta, mummojen mystinen ihmistutka kääntää mummon hitaan keulan juuri sille reitille, josta pyrit ohi.

Näiden lisäksi kapeiden katujen kiusana toimivat uuvatit, jotka jäävät porukkana luonnollisesti tien kapeimpaan kohtaan vaihtamaan kuulumisia, vaikka parin metrin päässä voisi olla paikka, jossa he eivät häiritsisi ketään. Mutta ei, kun mennään “minä minä” -mentaliteetilla, niin totta kai paras paikka on juuri siinä, missä törmättiin, eikä siellä, missä ei häiritsisi muita. Jossain neljän ruuhkien aikaan kävelytietkin ovat tukossa, niin kiva mennä näistä ohi ja sitten he jättävät perään vihaisen katseen, kun melkein osuin tähän posseen.

Vielä loppuun viimeinen pahennusta aiheuttava asia, eli kulmien taakse kääntyminen. Ethän sä ny jumalation autollakaan ota vasenta kaistaa kakssuuntasella tiellä kun lähet kääntyy nurkan taakse? No kävellessä niin tehdään lähes poikkeuksetta, ja silloin kun itse on tunnollisesti mennyt oikeaa kaistaa päätyykin melko usein nokkakolariin, jos ei älyä vilkuilla kulman taakse pelokkaana ennen oikealle kääntymistä. Jos ihmisillä olisi ajokortti myös kävelyyn, niin varmaan tää liikenne sujuis pikkasen nääs paremmin.

Mainos – pyörällä pääsee helpommalla?

Eli summa summarum, ohjeet sinulle jalankulkijalle, joka et osaa. Näin teet muiden elämän helpoksi:

  • Kävele aina tien oikeaa laitaa. Jos pitää ylittää suojatie vasemmalta, älä kulje vasenta laitaa kilometrin verran. Ymmärrä myös katsoa, ettet kävele kenenkään alle vaihtaessasi kaistaa.
  • Älä jää notkumaan kapeille kaduille, vaan etsi joku paikka, jossa sinut voi ohittaa.
  • Isompi porukka: kulkekaa kaksi vierekkäin, ei kaikki vierekkäin tai rumana häröpallona. Antakaa muillekin tilaa.
  • Jos olet hidas, kulje aivan tien oikeaa laitaa, jotta muut voivat ohittaa vasenta kaistaa pitkin.

Mennään näillä tänään. Yleensä mua ei tosiaan mikään ärsytä, mutta taas sai törmätä sellasii torveloihin et pakkohan tästä oli viimein avautua!

Mainos

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.