Nationalismi Suomessa ennen ja nyt, osa 4 – Kotimaan politiikka osana globaalia nationalismia

Verrattuna vaikkapa sadan vuoden takaiseen maailmaan, yhteiskunta on hyvin erilainen ja kaikki asiat ovat nykyään yhden klikkauksen tai nopean lentomatkan päässä. Ihmiset ympäri maailmaa ovat enemmän verkostoituneita ja maailma menee eteenpäin ylikansallisesti, mikä omalta osaltaan aiheuttaa keskustelua konservatiivisten ja liberaalien voimien välillä. Erilaiset äärioikeistolaiset voimat ovat 2000-luvulla voimistuneet ympäri Eurooppaa ja sen myötä monissa maissa on alettu pohtia globalisoitumisen ja toisaalta sulkeutumisen välistä suhdetta ja tasapainoa eli sitä, tulisiko oman kansan hyväksyä kaikki kansainväliset trendit vai enemmänkin sulkea omat rajansa.
Suomessa äärioikeiston nousu alkoi oikeastaan jo ennen vuoden 2011 jytkyä, kun Perussuomalaiset alkoivat nostaa esiin maahanmuuttoa ja sen ongelmia sekä kyseenalaistamaan laman yhteydessä Suomen kuulumisen Euroopan unioniin. Osana kansainvälistä kehitystä Suomi oli luonnollisesti pyrkinyt mukaan EU:hun jo 1990-luvulla, sillä sen ajateltiin tarjoavan taloudellista vakautta ja toisaalta sen koettiin helpottavan sekä kaupankäyntiä että liikkumista. Euroopan unioniin liittymisestä puhuttaessa kansalaisille vakuutettiin, ettei unioni ole uhka Suomen kansalle tai valtion itsemääräämisoikeudelle. Joka tapauksessa EU:n voidaan katsoa rajoittaneen jollain tapaa kansallista lainsäädäntöä, sillä eri pykälät ja direktiivit asettavat tietyn viitekehyksen, jonka sisällä oma valtio joutuu tekemään lainsäädäntöään. Toisaalta moni EU:n vastustaja argumentoi, ettei EU ymmärrä Suomen erityislaatuisia piirteitä, ja erilaiset direktiivit lähinnä estävät suomalaista työtä ja omalaatuisuutta. EU:n vastaisuudella haluttiin saada Suomi takaisin Suomelle, mihin liittyi vahvasti nationalismiin yhdistettävänä esimerkiksi oman symbolisen valuutan, markan saaminen takaisin. Moni euron vastustaja argumentoi markan olevan vahvempi ja Suomen olevan lamassa siksi, ettei Suomen pankki esimerkiksi voi devalvoida valuuttaa. Toisaalta vastustajien luodessa tämän kaltaista narratiivia moni unohti kertoa markka-ajan tilastot, jolloin oma valuutta oli globaaleilla markkinoilla epävakaa ja heikensi Suomen houkuttavuutta kansainvälisillä markkinoilla. Nationalismiin olennaisesti kuuluvassa sankarikuvassa markka esiteltiin kuitenkin houkuttelevana ja oman valtion symbolina.
Euroopan unionin sijaan fokus kohdistui vuoden 2015 vaaleissa pakolaisiin, sillä pakolaisten määrä Euroopassa oli kasvanut räjähdysmäisesti Lähi-Idän konfliktien takia. Pakolaiset nähtiin usein ”elintasopakolaisina” ja maahanmuuton vastustajat puhuivat jopa maahantunkeutujista, ”matuista”, mikä voidaan nähdä jokseenkin loukkaavana terminä. Tuntemattomista kulttuureista tulevat muslimitaustaiset nuoret miehet nähtiin vahvasti uhkana, jotka tulevat tänne nostamaan sosiaaliturvatukia, joita he saisivat vastustajien mukaan enemmän kuin suomalaiset, minkä lisäksi he tulevat tänne viemään naiset ja työpaikat. Pakolaisista maalattiin ennen vaaleja erittäin synkkiä ja pelkoihin sekä stereotypioihin perustuvaa eksklusiivista viholliskuvaa. Oli olemassa vaaleita ja sinisilmäisiä suomalaisia ja muualta tulevia, tummempi-ihoisia arabeja, jotka tulevat lähinnä harjoittamaan terroria Suomeen ja rikkomaan lakia, minkä jälkeen he palaavat rikkaina kotimaahansa suomalaiset Eloveena-tytöt mukanaan. Vahvat kielikuvat ja pelottelu perustuivat enemmänkin stereotypioihin kuin todellisiin tilastoihin, mikä varmasti sopi populistien tarkoituksiin ja oikeutti rankankin, jopa väkivaltaan yllyttävän kielenkäytön. Suomalaisille pyhät arvot olivat vaarassa ulkopuolelta tulevien takia, ja kohta Suomessa puhuttaisiin pelkästään arabiaa ja kaikki lapset olisivat mustia – tässä mielessä maahanmuuttajat nähtiin uhkana suomalaisuudelle ja puhtaalle suomalaiselle
kulttuurille, joka näiden yhteisöjen keskuudessa oli olemassa. Pelko johti luonnollisesti isoon vaalitulokseen ja viimein hallituspaikkaan, tosin hallituksessa ollessa tämä nationalismi jäi lopulta globaalien ihmisoikeussopimusten sekä kansallisen perustuslain takia toteuttamatta. Joka tapauksessa vahva kannatus kertoo siitä, että kansan keskuudessa on olemassa jokin käsite eksklusiivisesta suomalaisuudesta, johon ei vierasta kulttuuria mahdu.
Toisaalta nimenomaan pakolaiskriisi on mielenkiintoinen tilanne myös toisenlaisesta nationalismin muodosta, inklusiivisesta. Etenkin vasemmistopuolueet ja Vihreät leimaantuivat vaalien aikaan ja sen jälkeen inklusiivisen nationalismin kannattajina. Monikulttuurisuus olisi vain hyväksi suomalaisille, sillä tänne tarvitaan kuitenkin uusia työikäisiä ihmisiä elättämään vanhentuvaa väestöä. Myös humanitäärinen puoli muistettiin vahvasti, sillä harva pakolaisista haluaisi kenties aidosti lähteä kotimaastaan, ellei olisi hätä. Ihmisten karkottamisen sijaan moni vasemmalla oleva puolue halusi aidosti kotouttaa pakolaiset ja saada heidät osaksi suomalaista kulttuuria rikastuttamaan, ei niinkään saastuttamaan, kuten maahanmuuttokriittisemmät nationalistit usein ajattelivat. Olemalla osa globaalia järjestelmää ja EU:ta sekä auttamalla pakolaisia Suomi täyttäisi velvoitteensa kansainvälisesti ja voisi olla oma itsenäinen valtionsa, joka kuitenkin on valmis auttamaan globaalissa kriisissä ja pitämään rajansa avoimena myös tulevaisuudessa. Nämä ajatuserot inklusiivisten ja eksklusiivisten nationalistien välillä ovat aiheuttaneet samalla myös pientä ristiriitaa ja jakaantumista Suomen sisällä, sillä eri osapuolten näkemykset Suomesta ja sen roolista kansainvälisessä maailmassa ovat usein hyvin erilaisia toisistaan ja edustavat monesti ainakin julkisissa keskusteluissa eri ääripäitä. Toisaalta toistaiseksi harjoitettu politiikka on ollut melko inklusiivista ja maahanmuuttajat on pyritty integroimaan osaksi yhteiskuntaa siitä sulkemisen sijaan.
Yhteenveto
Nationalismia on nyt muutaman viikon aikana tullut käsiteltyä varmasti monelle uudenlaisista näkökulmista nykyajan että historian kautta. Tekstien avulla olette toivottavasti pystyneet syventämään omia näkemyksiä historian ja nykyhetken välillä sekä oppimaan sen, että nationalismi näkyy edelleen vahvasti suomalaisessa yhteiskunnassa huolimatta siitä, että maailma on etenkin länsimaisissa yhteiskunnissa varsin avoin kaikille, ja esimerkiksi Euroopan sisällä saa mennä vapaasti Schengen-sopimuksen takia. Silti monelle Euroopan unioni tuntuu olevan jokin kaukainen instituutio, joka vaikuttaa vain negatiivisesti oman valtion toimintaan ja arkeen. Nationalismi toki toisaalta yltää siihen, että moni voi sanoa olevansa eurooppalainen, mutta moni kokee kuitenkin edelleen olevansa pelkästään suomalainen tai vaikkapa ranskalainen. Vaikka nationalismi on ehkä muuttanut muotoaan, osittain globalisaationkin takia, 1900-luvun alkupuolelta, niin silti ihmisten
vieraan pelko on tuonut aatemaailmaa lähemmäs 1900-lukua ja lähemmäs kansalaisten arkea, tarkoittaen sitä, että oman kansan paremmuutta korostetaan viimeisiä vuosikymmeniä enemmän. Maailmankansalaisuus ei olekaan nykynationalismin kannalta enää kovin realistinen ajatus, mutta mielenkiintoista olisi joskus tutkia, muuttuuko konservatiivinen nationalismi jossain kohtaa jälleen kohti avoimempaa, maailmaa yhdistäväksi nationalismiksi, jossa rajojen sulkemisen sijaan toivottaisiinkin enemmän rajojen aukaisemista. Toisaalta pohtien vaikkapa USA:ssa tapahtuvia muutoksia ja tullien lisäämistä Kiinaa kohti pystyi huomaamaan, ettei Suomi ole ilmiönsä kanssa yksin, vaan Suomi on osa globaalia kasvavan eksklusiivisen nationalismin kehitystä.

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.