Ennakko – Kevään sensaatio Pelicans ja HIFK kohtaavat kiihkeässä sarjassa

Liigassa runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Pelicans kohtaa omassa puolivälierissään HIFK:n, joka sijoittui runkosarjassa kuudenneksi. Pelicans lähtee kevään kovan vireensä takia sarjaan selvänä ennakkosuosikkina. Myös keskinäiset ottelut tukevat tätä havaintoa.

Liity mukaan kirjoittajaksi parilla klikkauksella ja ala tienata! Aihe on vapaa. Klikkaa tästä ja rekisteröidy.

Lahtelaiset pääsevät pudotuspeleihin kovassa vireessä. Pelicans pelasi historiansa parhaan runkosarjan, ja viiden, kymmenen tai viidentoista ottelun kuntopuntareita katsoessa Pelicans on liigan toiseksi kovin joukkue pisteiden valossa. Pelicansille kuntotekijöiden suhteen sarjan voittoa puoltaa myös se, että se on Isku Areenallaan ollut sarjan toiseksi kovin kotijoukkue – HIFK joutuu siis kovakuntoista joukkuetta vastaan napsimaan useammankin voiton vieraissa mieliäkseen jatkoon. Tämän lisäksi HIFK oli vasta sarjan 8. paras vierasjoukkue, ja viiden ja kymmenen ottelun kuntopuntareissa sen trendi on ollut laskeva. Kauden neljästä keskinäisestä kohtaamisesta HIFK pääsi jatkoajalle ensimmäisessä syksyllä, mutta sen jälkeen Pelicans on ollut joka kerta selvästi vahvempi. Ville Nieminen on saanut hitsattua ryhmänsä timantinkovaksi, ja etenkin viimeisimmässä kohtaamisessa maaliskuun alussa HIFK oli täysin vastaantulija.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tilastojen valossa Pelicans on vahvoilla myös hyökkäys- sekä puolustuspäähän, ja etenkin hyökkäyspään tehot ovat kasvaneet entisestään Juhamatti Aaltosen liityttyä riveihin. “Vanhoista” pelaajista puolustaja Oliwer Kaski oli suorastaan mykistävä hyökkäyspäähän ja sijoittui pistepörssissä kuudenneksi, napaten samalla Lasse Oksanen -palkinnon. Jesse Saarinen ylsi myös 10 parhaan joukkoon 49 tehopisteellään, minkä lisäksi loukkaantumisista kärsinyt Hynek Zohorna ja Jesse Mankinen ylsivät 39 pisteeseen. Mikä HIFK:n kannalta pelottavinta, Pelicans on edellisistä kausista poiketen pystynyt operoimaan laajalla rintamalla tehokkaasti tasaviisikoin. HIFK:lta top-10-sijoille pääsi pörssissä viime aikoina liekehtinyt Erik Thorell, minkä lisäksi Sakari Salminen ja Juhani Tyrväinen ylsivät yli 40 pisteen. Näkisin kuitenkin HIFK:n hyökkäysarsenaalin tällä hetkellä kapeampana kuin Pelikaanien, tosin potentiaalia nähtyä parempaan on ja kokoonpanossa on ehkä enemmän kokemusta voittamisesta pidemmän päälle. Maalivahdeissa Pelicansin Juho Olkinuora oli parempi runkosarjassa kuin vastustajan Atte Engren, mutta Leijonissakin menestynyt Atte Engren voi olla vielä pudotuspeleissä kova luu ohitettavaksi. Kakkosmaalivahdeissa Pelicans on kuitenkin HIFK:ta edellä, eli jos ykköset eivät kestä painetta, Pelicans nappaa tässäkin suhteessa itselleen edun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pelicans pääsee pudotuspeleihin lähes ilman loukkaantumisia ja parhaalla miehistöllään. Lisäksi valmennuksen Ville Nieminen on meritoitunut ja on osannut pelitavallisesti luoda Pelicansille toimivan ja aggressiivisen, mutta silti järkevän pelitavan. Edelliskausilta tuttu koheltaminen aggression ohella ja koston hakeminen ovat loistaneet poissaolollaan, mutta onnistuuko Nieminen pitämään ylilyönnit yhden pelin sisällä?

Kurkkaa Elisa Kaupan ajankohtaiset puhelintarjoukset kätevästi tästä.

HIFK:lta puuttuu puolustuksesta Teemu Eronen ja Joe Finley, ja nämä ovat pahoja menetyksiä Pelicansin tehovoimaista turbiinia vastaan. Myös hyökkäyspäästä on pari pelaavaa nimeä poissa, joten riittääkö materiaalin laajuus, etenkin, jos sarja venyy pitkälle? HIFK tarvitsee tunnetta ja venymisiä, ja etenkin jos Atte Engren saa potentiaalinsa paremmin esiin, HIFK voi menestyä. Lähtökohtaisesti sarja on kuitenkin Pelicansin heiniä.

SM-liigan pudotuspelit ilmaiseksi netistä 20.3.2019 alkaen tästä linkistä!

Lue myös: Haastaako HPK TPS:n?

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.