Pudotuspeliennakko – TPS ja HPK tasaisista asetelmista kamppailemaan välieräpaikasta

Liigan  runkosarjassa neljänneksi sijoittunut TPS kohtaa puolivälierissä Liigassa hienosti viidenneksi sijoittuneen HPK:n. Ennen kauden alkua TPS olisi ollut varma voittaja, mutta HPK:n iloinen peli-ilme ja hyvä joukkuepeli ovat tehneet siitä varteen otettavan jatkoonmenijän.

TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen pääsee melko lailla ideaalitilanteesta pudotuspeleihin, sillä joukkueessa ei ole ketään tällä hetkellä loukkaantuneena. Vastaavasti HPK:lta sairastuvalla on kaksi miestä, toisaalta Antti Pennasen johtama joukkue kestänee vielä nämä kaksi menetystä.

Liity mukaan kirjoittajaksi parilla klikkauksella ja ala tienata! Aihe on vapaa. Klikkaa tästä ja rekisteröidy.

Kuntopuntareita tarkastellessa ottelua ajatellen HPK on lievähkö ennakkosuosikki. Viimeisessä kymmenessä ottelussa joukkue on hävinnyt vain kertaalleen varsinaisella peliajalla, voittanut viisi peliä suoraan ja hävinnyt jatkoilla kolmesti ja voittanut kerran. Edellisestä viidestä pelistä joukkueella on allaan neljä voittoa ja yksi tappio, joten ritarimiehistö lähtee hyvässä vireessä kohti pudotuspelejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vastaavasti jopa kakkospaikasta Liigassa taistellut TPS valahti sarjan neljänneksi viime aikojen heikon vireensä johdosta. Edellisestä kymmenestä pelistä joukkueella on vain kaksi voittoa varsinaisella peliajalla, yksi lisäajan voitto ja peräti seitsemän tappiota – vain Ässät on pelannut huonommin viimeisen kymmenen pelin otannalla! TPS:n kannalta positiivista on kuitenkin se, että se voitti viimeisen runkosarjaottelunsa SaiPaa vastaan peräti 5-2, joten kenties joukkue alkaa herätä vähitellen.

Kauden neljässä keskinäisessä kohtaamisissa TPS oli niskan päällä voittaen kolme niistä, tosin HPK voitti viimeisimmän maaliskuun alussa 4-2, joten onko HPK löytänyt keinot vastustajan päihittämiseen?

Avainasiat

Tämä ottelusarja voi ratketa muutamaan avainasiaan, joita ovat erikoistilannepelaaminen, kokemus ja vieraspelaaminen

Erikoistilanteet nousevat esiin

TPS:llä oli runkosarjan toisiksi kovin ylivoimaprosentti (23,35 %), kun taas HPK oli keskikastia 19,52 % tehoillaan. Pienten marginaalien sarjassa ylivoimatehokkuus on elintärkeää, ja TPS:ltä tosiaan löytyy tulivoimaa esimerkiksi Oula Palveen, Ilkka Heikkisen ja taitavan superlupauksen Kaapo Kakon johdolla. HPK:llakin on laittaa ylivoimalle taitureita muun muassa runkosarjan kolmanneksi tehokkaimman pelaajan Teemu Turusen johdolla. Toisaalta alivoimatilastoja katsellessa HPK on sarjan toisiksi paras joukkue reilun 83 % tilastoilla, TPS:n vastaava on 81. Pienet marginaalit tosiaan ratkaisevat tämän osa-alueen!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kokemus

Kokemusetu menee aavistuksen verran TPS:n puolelle. Mukana on paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia, mutta mukaan mahtuu myös Ilari Filppulan kaltaista meritoitunutta veteraania, jotka tietävät, miten hommat hoidetaan loppuun asti ja miten pudotuspeleissä pitäisi pelata. Maalivahtipuolella miehet ovat TPS:llä nuoria Rasmus Tirrosta (s. 1990) lukuun ottamatta. HPK:lla maalivahtiosasto on aavistuksen nuorempi, mutta hyvät otteet runkosarjassa siivittänevät vielä pudotuspeleissäkin. Kentälle on laittaa Arto Laatikaista ja Filip Riskaa, mutta muuten kokemus tällä miehistöllä pudotuspeleistä on aavistuksen vähäisempää kuin turkulaisilla – tämä voi nousta eduksi etenkin myöhemmin sarjan aikana.

Vieraspelaaminen

Vieraissa pelaaminen voi olla jälleen yksi niistä asioista, millä tämä sarja kääntyy tai on kääntymättä. TPS oli runkosarjassa neljänneksi paras, HPK kuudenneksi vieraspeleissä. Pienet marginaalit ratkaisevat näissäkin, sekä paineensietokyky suurten yleisömassojen painostaessa vierasjoukkuetta.

Yhteenvetona todettakoon, että luvassa lienee tasaisin sarja näissä pudotuspeleissä, eikä voittajan veikkaaminen ole helppoa. Jos HPK:n koneessa riittää virtaa ja järki pysyy päässä, voidaan nähdä jälleen turkulainen sulaminen.

SM-liigan pudotuspelit ilmaiseksi? Ehkä, klikkaa tästä ja ota selvää!

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.