Analyysi: Mercedeksen ylivoima on nujerrettu

F1-kauden alussa näytti siltä, että tällä kaudella kilpailuista tulee todella yksitoikkoisia. Mercedes nappasi voittoja alkuun liukuhihnalta, eikä muut autot päässeet edes vahingossa iskuetäisyydelle ilman haavereita tai kolareita kilpailun aikana. Mercedes oli valovuoden kaikkia edellä, ja näytti siltä, että tämän kauden mestaruudet ja valmistajien mestaruus ratkaistaan jo reilusti ennen kauden loppua.

Nyt viime kuukausina, etenkin kesätauon jälkeen, on alkanut näkyä valoa tunnelin päässä muillekin. Edellisissä kolmessa kilpailussa Ferrari on osoittanut, että se voi kukistaa Mercedeksen. Toki ennen Singaporea Ferrari sai etua nopeammasta moottorista paljon suoranopeutta vaativilla radoilla, mutta päivityspaketti Singaporeen osoitti sen, että Ferrari on nyt jopa Mercedestä parempi auto myös hitaammilla radoilla. Myös Red Bull horjutti Max Verstappenin voitoilla Mercedeksen asemaa.

Mainos

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Ferrari on selvästi vahvin, ja Mercedeksellä ei ole minkäänlaista etumatkaa enää italialaistalliin. Asetelmat ovat kuitenkin muuttuneet kenties liian myöhään, sillä Mercedes onnistui alkukaudella kuromaan valtavan eron muihin, ja ajaa nytkin pääosin palkintopallille. Valmistajien taistelussa Ferrarin kiri alkoi todennäköisesti liian myöhään, ja ilman teknisiä ongelmia kukaan ei uhkaa myöskään Lewis Hamiltonin kuljettajien sarjan mestaruutta.

Loppukaudeksi riittää kuitenkin jännitettävää. Valtteri Bottas on vajonnut melko kauas alkukauden vireestään, ja viime kauden sulaminen on vaarassa toistua. Kakkospaikka sarjassa on kaikkea muuta kuin varma, etenkin kun Ferrarin Charles Leclerc on viime aikoina napannut hurjalla tahdilla pisteitä. Myös Sebastian Vettel on viimein palannut ensimmäisen voittonsa myötä, ja Max Verstappen on alati vaarallinen.

Ferrarin kannalta mielenkiintoa loppukaudeksi riittää myös kuljettajaparin keskinäisessä kamppailussa. Leclerc otti yliotteen parilla voitollaan, mutta Vettel varmasti paranteli asemiaan voittamalla Singaporessa. Leclerc sortui valittelemaan sitä, että Vettelin pitäisi päästää Leclerc ohi undercutin kautta tehdyn ohituksen takia, mutta Ferrari ei näin lopulta päässyt tekemään – osittain turva-autojen takia. Vettel kuitenkin osoitti, ettei vanha mestari alistu kakkosviulun soittajaksi ihan helpolla. Loppukaudella Ferrari-kaksikko taistelee varmasti myös asetelmista tulevaa kautta ajatellen.

Mainos

Santeri Kärki

Ikuinen freelanceri, politiikan ja historian opiskelija sekä urheiluhullu. Yhteydenotot: santeri.karki@modernimedia.org
Santeri Kärki

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.