Mielipide: Ketä kohtaan saa tuntea empatiaa? – median ja perussuomalaisten tuskallinen pakkoavioliitto

Suomalaisten odotetaan ymmärtävän turvapaikanhakijoiden taustasta johtuvan erilaisen arvomaailman. Voisiko myös odottaa ymmärrystä erittäin homogeeniseen kansaan tottuneille suomalaisille, jos jotkut heistä kokevat enemmän empatiaa oman kulttuurinsa ja maansa heikompiosaisia kuin turvapaikanhakijoita kohtaan?

Johtuuko perussuomalaisten yleinen leimaaminen rasisteiksi siitä, että perussuomalaiset nähdään puolueena, jossa rasismi on lähtökohta, jota vain yritetään perustella ja peitellä erilaisilla tilastoilla sekä faktoilla. Toisaalta voisi ajatella, että ovatko raiskaukset lähtökohta, jota vain yritetään perustella ja peitellä uskonnon sekä kulttuurin avulla. Pointtina näissä molemmissa on se, että monesti oma pahuus on helppo ymmärtää, mutta sitä perustellaan vain jonkun ylemmän auktoriteetin avulla.

Miksi media välttelee suoria vastakkainasetteluita, joissa esimerkiksi verrataan, että mitä rahamäärällä X saataisiin aikaan kohteessa A tai kohteessa B tai kohteessa C?

Mitkä ovat syyt köyhään maahanmuuttokeskusteluun Suomessa?

Heti kirjoituksen alkuun on todettava, että allekirjoittanut ei aio äänestää perussuomalaisia kevään vaaleissa. Perussuomalaisten kohtelu Suomen mediassa on vain mielenkiintoinen aihe, sillä se kuuluu muuten kansainvälisissä vertailuissa pärjänneen kotimaisen median harvinaisiin häpeäpilkkuihin. Perussuomalaiset nähdään edelleen poliittisena objektina, josta toisen puolueen tai median mielipide on iso uutinen, mutta perussuomalaisten mielipiteet kiinnostavat vain huonossa valossa.

Tämän kirjoituksen syntyyn viimeisenä kannustimena toimi Oulun raiskausten uutisointi. Perussuomalaisia on jo kauan haukuttu tragedioilla ratsastajina, mutta yllättäen median palstat täyttyivät muiden puolueiden maahanmuuttoon kohdistuvista kiristystoimenpiteistä. Lisäksi monet maahanmuuttokriittiset valtamedioiden mielipidekirjoitukset vilisivät muiden puolueiden näkökulmia, mutta perussuomalaisia ei mainittu yhdessäkään.

Toki Venäjän uutisointi vanhojen kaunojen takia huonossa valossa ja narsistisen presidentti Trumpin tahallinen tai tahaton väärinymmärtäminen kuuluu valtamedian viikko-ohjelmaan. Ihmetystä herättää median ikuinen kiinnostus siihen, että kuka puhuu kuin mitä puhuu. Tämä on luonnollisesti globaali median ongelma, mutta hiljalleen olisi hyvä ymmärtää, että median tehtävä ei ole tosi-tv ohjelmien tavoin tarkoitus käsikirjoittaa leikkauspöydällä roolihahmoja. Vanha englantilainen, ja myöhemmin amerikkalaistunut, sanonta raha puhuu (money talks) kääntyykin helposti perussuomalaisten mediasuhteessa muotoon paha puhuu.

Perussuomalaisia pidettiin aiemminkin yhden miehen puolueena, mutta nyt vallanvaihdon jälkeen tämä kuva on vain vahvistunut. Toisaalta ulkopuolisen silmään tällä kertaa lähes kaikki puolueen jäsenet seisovat puheenjohtajan takana. Jussi Halla-aho on mies, jonka hämmentävä nimi sisältää perisuomalaisten riehakkaan kansanjuhlan ja islamin uskoisten jumalan nimen. Asiaa pohtineena en ole varma, että kummasta tämä analyyttinen ihmis-Siri on kauempana.

Mainos

Ajattelin Halla-ahon valinnan jälkeen, että perussuomalaisilla tulee olemaan kitkainen suhde median kanssa, sillä kumpaakaan puolta ei kiinnosta suhteiden rakentaminen, mutta loan heitto onnistuu kyllä. Lisäksi pohdin, että miten populistisen puolueen johtoon voidaan valita analyyttinen asiaihminen, mutta Halla-ahon aikaan perussuomalaiset ovatkin siirtyneet selkeästi kohti asiapuoluetta, jossa esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvät näkökulmat perustellaan kylmän analyyttisesti tilastojen, menojen ja tulojen kautta. Itse näen ulkopuolisena perussuomalaiset niin, että ne edustavat tietyn tiiviin ja yhtenäisen kansanosan mielipidettä, eikä puoluetta äänestetä vain sen perusteella, että se sattui olemaan vähiten kaukana arvoiltaan, ajatuksiltaan ja aatteeltaan.

Perussuomalaisissa on varmasti yksittäisiä rasisteja, mutta mielestäni olisi myös tärkeä keskustella empatian kohteiden eroista. Empatia voidaan määritellä kyvyksi asettautua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää mitä toinen ihminen kokee ja tuntee. Voisi kuvitella, että empatiaa on luonnollista kokea enemmän saman maan ja kulttuurin ihmisiä kohtaan. Tästä näkökulmasta ajateltuna on väärin leimata henkilö ihmisoikeuksien tallojaksi, jos hän kohdistaisi valtion rahoja nykyistä enemmän sairaille, työttömille, yksinhuoltajille ja omissa ulosteissaan makaaville vanhuksille kuin eri kulttuurin henkilöille, jotka ovat vielä edustettuina negatiivisesti tietyissä rikostilastoissa. Haluaisin nähdä mediassa konkreettisempia vastakkainasetteluita, että mitä rahamäärällä X voisi saada aikaan kohteessa A tai mitä samalla rahamäärällä voisi saada aikaan kohteessa B. Pelätäänkö vastakkainasetteluiden lopputulosta, omaa leimaantumista vai mistä tämä johtuu?

Jos suomalaisten odotetaan ymmärtävän turvapaikanhakijoiden taustan ja sitä kautta kehittyneen erilaisen arvomaailman, johon ei välttämättä esimerkiksi tasa-arvo kuulu, niin voisiko myös odottaa ymmärrystä koko historiansa ajan erittäin homogeeniseen väestöön tottuneelle kansalle, jos siellä joku henkilö haluaa laittaa omien vähäosaisten asiat kuntoon, mistä voi seurata hieman vähennystä turvapaikanhakijoiden rahalliseen tukeen. Ja nyt ei ollut kyse kiintiöpakolaisten rajoittamisesta tai rajojen sulkemisesta, vaan avointa pohdintaa siitä, että saako ihminen Suomessa vapaasti käydä keskustelua ja kertoa mielipiteensä maahanmuuttoon liittyvistä asioista ilman leimaantumista.

Suomessa ei silti synny edellisen kappaleen havainnoista huolimatta moniäänistä maahanmuuttokeskustelua median ja puolueiden osalta, vaan perussuomalaiset leimataan suoralta kädeltä rasisteiksi. Hetkinen, eikös perussuomalaisia itseään olla aina syytetty juuri tietyn joukon leimaamisesta? Johtuuko perussuomalaisten leimaaminen rasisteiksi siitä, että perussuomalaiset nähdään puolueena, jossa rasismi on lähtökohta, jota vain yritetään perustella ja peitellä erilaisilla tilastoilla sekä faktoilla. Toisaalta voisi ajattella, että ovatko raiskaukset lähtökohta, jota vain yritetään perustella ja peitellä uskonnon sekä kulttuurin avulla.

Sanotaan, että ensimmäiset suomalaiset olivat ulkomaalaisia. Suomessa on kuitenkin erittäin lyhyt massamaahanmuutto historia, mikä voi heijastua suomalaisten köyhään maahanmuuttokeskusteluun. Ennen 1990-lukua Suomeen tuli vain vähän maahanmuuttajia, pääosin lähimaista. Maahanmuuttokeskustelun voi nähdä Suomessa olevan vielä hyvinkin kehitysvaiheessa ja sitä leimaa monesti tavallisten ihmisten sekä median osalta lokerointi suvakkeihin ja rasisteihin. Olisiko median tehtävä toimia enemmän keskustelun avaajana ja analysoijana, eikä pelkästään ääripäiden äänitorvena?

Mainos

Perussuomalaisilla ja medialla on ollut aina vaikea suhde, vaikka median suhtautumisessa puolueeseen on ollut viime aikoina havaittavissa pieniä valon pilkahduksia. Valtamedia on pitkään ollut kiinnostunut perussuomalaisten mielipiteistä ja kannoista vain maahanmuuton osalta, mutta esimerkiksi perussuomalaisten potentiaaliset ilmastonmuutokseen liittyvät näkökulmat ja aloitteet (hiilitulli, maakuntakohtainen polttoaineverotus, kotimaisen teollisuuden säilyminen on ilmastoteko), koulutuksen arvostaminen, yksityisautoilun merkitys kansalaisille, työpolitiikka ja Suomen suurin sisäilmaongelmiin liittyvä seminaari ovat jääneet mediassa vähälle huomiolle.

Tämän voi nähdä olevan median kaksinaismoralismia, sillä media piirtää kuvaa perussuomalaisista rasisteina, mutta maahanmuuttoon liittyvät kommentit, aloitteet ja möläytykset ovat ainoita, joista media uutisoi. Samanlaista sensuuria ei ole havaittavissa esimerkiksi terroristien osalta, joiden äänettömät toiveet media toteuttaa lukuisten uutisten, nimien, kuvien ja elämäntarinoiden kautta.

Tällaisella toiminnalla media radikalisoi perussuomalaisia, sillä perussuomalaisten on median negatiivisen leiman takia erittäin vaikea kasvaa monen asian yleispuolueeksi. Rasisminen leima ja uskottavuuden puute vaikuttavat myös merkittävästi puolueen imagoon. Toisaalta voi nähdä median perussuomalaisista rakentaman kuvan radikalisoivan puoluetta vankilan tavoin, sillä puolue on vangittuna yhden asian puolueeksi. Ruotsissa median ja muiden puolueiden ruotsidemokraatteja kohtaan osoitetun demonisoinnin on arveltu olevan yksi syy puolueen suosion kasvuun.

Media on Suomessa myös erittäin varovainen maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, mikä vaikeuttaa maahanmuuttokeskustelun kehitystä. Varovaisuus on toisaalta ymmärrettävissä, sillä mikään media tai yksittäinen toimittaja ei halua leimaantua yhdenkään väärän kommentin takia. Leimaantumisen ja toimittajan tuomiopäivän riski on tällä hetkellä erittäin suuri, kun yhdistää tulen arasta aiheesta puhumisen ja sosiaalisen median. Yksittäisillä toimittajilla on uutisten, mielipidekirjoitusten ja haastatteluiden kautta paljon valtaa puolueiden mediakuvan rakennuksessa, mutta harvoin otetaan huomioon vallan mukana tulevaa vastuuta. Vallan mukana tulee helposti katsottua asioita ylhäältä alaspäin, vaikka katseen pitäisi olla horisontaalinen ja mahdollisesti uusia näkökulmia avaava. Toisaalta voi pohtia, että onko suomalainen mediakenttä liian homogeeninen.

Perussuomalaiset ovat läpi historiansa tehneet toimittajille erittäin helpoksi kirjoittaa huutavia klikkiotsikoita, jotka ovat syntyneet yksittäisistä möläytyksistä, lausunnoista tai yksityiselämän seikkailuista. Lisäksi erilaisissa haastatteluissa toimittajien kysymykset ovat pitkälti rajoittuneet maahanmuuttoon tai vähintään maahanmuutosta on kysymyksen muotoon viritetty ansa, josta saa muotoiltua leimaavan, anteeksi myyvän, otsikon. Otsikkovastuun nostin esille sen takia, että pelottavan suuri osa ihmisistä lukee vain otsikot ja mielipiteet muodostuvat sen kautta.

Kuten jo aiemmin aihetta sivusin, niin perussuomalaiset ovat tehneet medialle todella helpoksi leimata itsensä rasistiseksi ja ei vakavasti otettavaksi puolueeksi. Perussuomalaiset eivät mielestäni voi nykyisellä imagolla ja politiikalla kasvaa enää paljoa suuremmaksi, vaan nyt kasvu vaatii jo imagon kehittämistä ja askelien ottamista kohti yleispuoluetta. Uskottavuuden puute ja rasismi leimana käynnistävät negatiivisen noidankehän, joka vaikeuttaa uusien äänestäjien ja ehdokkaiden hankkimista. Jos perussuomalaiset haluaisivat ottaa selkeän loikan kohti yleispuoluetta, niin he voisivat joissakin haastattelussa jättää protestina vastaamatta jatkuvasti samankaltaisiin maahanmuuttokysymyksiin tai sopia haastatteluita, joissa ei puhuta maahanmuutosta mitään.

Erityisesti ihmetyttää, että eikö perussuomalaisissa osata ottaa virheistä opiksi, vaan jatkuvasti tarjoillaan eri aiheisiin liittyvillä möläytyksillä tai yksityiselämän seikkailuilla toimittajille leipää pöytään. Tämänkaltainen medianäkyvyys tekee valtavia kolhuja uskottavuuden ja ei rasistisen puolueen rakentamisessa. Hommafoorumit ja MV-lehdet sekä uusimpana aluevaltauksena valtamedioiden uutisten/mielipidekirjoitusten kommenttikenttien täyttäminen yksinkertaisilla propaganda kirjoituksilla vahingoittaa merkittävästi puolueen imagoa. Imagon kehittäminen ei tarkoita, että pitäisi luopua mielipiteistä, vaan ne täytyy osata ilmaista oikealla tavalla ja oikeassa paikassa.

Toisaalta imagollisia itsemurhia on tapahtunut myös puolueen nimityksissä. Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen Teuvo Hakkarainen nimitettiin puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi, minkä allekirjoittanut näki näpäytyksenä tuleville sinisille, medialle ja muille puolueille. Perussuomalaisten sisältä nimitystä perusteltiin huumorilla. Nimitys ja tämä kommentti kertoo paljon. Toisaalta voi kyseenalaistaa, että eikö perussuomalaisista löytynyt Laura Huhtasaarta parempaa ehdokasta presidentinvaaleihin. Nuoremmista jäsenistä Sebastian Tynkkysestä on kasvamassa kovaa vauhtia yksi perussuomalaisten tulevaisuuden johtohahmoista, vaikka hänelläkin on bb-menneisyys taakkanaan.

Perussuomalaisissa näyttääkin olevan pula uskottavista ammattipoliitikoista, jota varten imagon rakentaminen ja askelten ottaminen kohti yleispuoluetta on erityisen tärkeää. Jos sinisten puolustusministeri Jussi Niinistö pääsee vielä eduskuntaan puolueen todennäköisen vaalisukelluksen jälkeen, niin en pitäisi ihmeenä, jos hän päättäisi loikata perussuomalaisiin tämän tai ensi vuoden aikana. Se voisi olla molemmille puolille kuuluisa win-win-tilanne.

Toisaalta äärioikeisto yhteydet ovat leimanneet mediassa perussuomalaisia, vaikka perussuomalaisista onkin kommentoitu, että äärioikeisto on vain pyrkinyt pääsemään perussuomalaisten lähelle näkyvyyttä lisätäkseen. Toisaalta voi miettiä, että tarvitsiko Suomi vielä äärioikeistolaisemman puolueen, jotta perussuomalaisten kaltainen kansanpuolue saisi tehdä kansanomaista politiikkaa irrallaan eri tahojen haitallisista vaikutuksista.

Kokonaisuutena median välittämä kuva perussuomalaisista, maahanmuuttoa lukuun ottamatta, puolueena on tosi epäselvä. Johtuuko se mediasta, puolueesta vai allekirjoittaneesta? Todennäköisesti kaikista.

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.