Salattujen elämien juonipaljastukset julki – nämä kaikki asiat tapahtuvat ensi viikolla

MTV on julkaissut jälleen ensi viikon Salkkareiden juonipaljastukset. Lupauksista huolimatta ne eivät sisällä mitään oikeasti ja aidosti yllättävää.

Ullan kerrotaan yllättyvän kuullessaan, ettei Sanni sure avioeroaan Talesta ja Sannin kertoessa päässeensä eteenpäin ja saaneensa uuden työn Akin firmasta. Sanni ei usko Ullan varotteluja Akin juonittelusta.

– Tämä käänne tulee luultavasti menemään niin, että Ulla alkaa tutkimaan Sannin asioita. Sannin sanottua hänen pääseensä eteenpäin, ensi viikolla lienee odotettavissa taantumaa, toimittaja analysoi.

(Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen)

Tulevissa juonipaljastuksissa Alissa onnistuu jälleen näkemään kipinöivän hetken Akin ja Sannin välillä (toim.huom Totta kai Alissa ehtii näkemään, koska heidän hetkensä kestävät ehkä 5 sekuntia viikossa, ja Alissa sattuu aina JUURI SILLOIN kävelemään pienessä kaupungissa nimeltä Helsinki juuri siellä, missä hetki tapahtuu!). Alissa vihjaa asiasta myös Ullalle, joka säntää kesken neuvottelujen Akin ja Sannin työpaikalle.

Sanni näkee myös Akin liehittelevän asiakasta ja poistuu paikalta sanomatta mitään. Sanni saa Alissalta kuittailuja Akin ja hänen väleistä, ja Sanni käskee tämän keskittymään omaan elämäänsä. Sanni avautuu ongelmistaan Larille.

– Totta kai jälleen tapahtuu käsikirjoittajien neronleimaus, eli Sanni lienee juuri tulossa iloisena Akia moikkaamaan, kun juuri sillä hetkellä tapahtuu joku viaton juttu, joka hesalaiseen tapaan tulkitaan väärin. Siitähän sitä draamaa saadaan! Vaikka loput 23h59min Aki ei teekkään mitään mainitsemisen arvoista, silti Sanni näkee juuri tämän hetken, kun jotain tapahtuu. Pieni kaupunki!

Kalle pyytää myös ensi viikolla Larilta apua murheidensa kestämiseen, ja kaksikko päätyykin keilaamaan. Kalle uskoo jo pärjäävänsä omillaan.

Sellaista. Ensi viikon jutut onkin nyt selitetty auki, ja varmasti Ulla saa nenilleen, ja Sanni ja Aki sopivat. Alissa ja Sanni jatkavat turhaa riitelyä, ja Kalle sortuu jälleen bönthöön!

Lue myös:

Salkkari-blogi: tuntevatko salkkarin tekijät lukiolaisia lainkaan?

Blogi: Salkkarien käsikirjoitus on ennalta-arvattava ja hahmojen vaihtuminen naurettavaa

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.